torstai 26. tammikuuta 2012

Paidasta tauluksi

Harmittaa ihan suuresti kun sellaiset vaatteet joilla on tunnearvoa menevät pieneksi tai ei jostain muusta syystä voi käyttää. To do - kassissani on ollut jo ikuisuuden bändipaita jonka ostin vuosia vuosia sitten festareilta muistoksi. Se ei ole pariin vuoteen mahtunut päälle, mutta en ole voinut heittää poiskaan. To do -kassiin se pääty siitä syystä kuin muutkin siellä olevat tavarat: pakko tehdä tästä jotain! Mutta mitä, kangaskassi, tyyny..? Jotain johon tuon printin saisi kivasti. Mutta kun kangaskasseja on jo riittämiin ja asuntoon ei ole tarvetta uudelle tyynylle. 
Sitten äkkäsin nurkissa pyörineen kehyksen jota käytin aikaisemmin paperinteossa, se oli ihan passelin kokoinen!

Kiinnitin kankaan niittipyssyllä, ennen sitä kiinnitin kehyksen päälle pahvin että kangas myötäilee sitä eikä mene kupruille. Ehdottomasti lempitauluni!

Aikaisemmin tein myös ystävän paidasta hänelle muistivihon, kuvia siitä tässä ja tässä.

Pakkanen paukkuu ja mie vaan nautin siitä koska saa pukeutua paksuihin neuleisiin. Hei mitähän tapahtui minun neulonta projektilleni, hmm, taitaapi lojua puoli valmiina jossain. Ehkä olisi aika saattaa se loppuun että saisin paksua neuletta kaulankin ympärille :)

Hassu huomio vielä loppuun: en olekaan tämän asunnon ainoa taikinamonsteri. Yllätin kisun nuolemasta taikinakulhoa! :D

4 viestiä:

Inka kirjoitti...

Hyvä idea! Oon kanssa keräillyt kaiken maailman printtipaitoja kassiin odottamaan että joku päivä valaistun ja tiedän tasan tarkkaan mitä niistä aion tehdä. :D

heikku kirjoitti...

Mahtava idea! Mulla on yksi bändipaita jota en oo raskinut heittää pois, mutta en ole hoksannut että siitä voisi tehdä vaikka kassin. Tai tyynyt. Tai taulun. :)

unilaulu kirjoitti...

Siitä vain näpertelemään! ;)

unilaulu kirjoitti...

Hih. Tää on ehkä sellainen kestävin ratkaisu noista, kangaskassi tai tyyny kuluu ajan mittaan :)

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja, jokainen kommentti tekee miut iloiseksi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...