sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulusta

Joululahjoja ei täällä ole nyt juurikaan näkynyt. Ihan vain siksikin että ollaan ystävien kesken sovittu että muistamme toisiamme lähinnä joillakin pienillä asioilla. Lahjoja on ihana saada (ja antaa), mutta minulla on jo kaikkea mitä tarvitsen joten sen takia mieluummin nautin toisten seurasta.


Ja sitten tosiaan joulu tulee vietettyä tänä vuonna Hollannissa ja palaan sieltä varmastikin pienin tuliaisin joita voi sitten pienesti ajatella joululahjoinakin. Eräs pieni matkailijamme on jumiutunut Hollantiin joulun yli ja me lähdemme viemään omaa joulua sinne hänen luokseen. Onneksi dvd:nä löytyy jouluelokuvat kuten Lumiukko, Yksin kotonat ja Joulupukki ja noitarumpu. Ne lähtevät ehdottomasti mukaan.
On kivaa kun joulusta tulee niin erilainen! Erilainenhan se on tosin ollutkin nyt viime vuosina, mutta onhan tämä kuitenkin ihan eri asia. Viime vuonna olin vapaaehtoistyössä vanhusten palvelutalossa ja sekin kokemus oli todella hieno.

Saan kamalia ahdistus kohtauksia kulkiessani kaupungilla joulukoristehelvetin lävitse. Ja tämä kaikki alkaa jo lokakuun lopussa hyvänen aika! Minun mielestä se on aivan liikaa. Mutta Hollannissa on joulut jo juhlittu 6.päivä, joten ainakin toivon että se ei näy siellä niin hirveän vahvasti. 

0 viestiä:

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja, jokainen kommentti tekee miut iloiseksi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...