sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Pientä valaistusta hämärään

Kun aurinko ei tahdo tulla esille ja taivaan peittää harmaat pilvet.. Hämmästyin kun jo tunti sitten (kahdeltatoista aamupäivällä) oli pakko sytyttää pieniä valoja päälle. 


Löysin tiimarin alelootasta 40 sentillä tälläisiä tuikkupidikkeitä. Meinasin ensin koristella ne mutta ne ovatkin kivan näköiset ihan yksinkertaisina. 


Pyykkipoikavalot pääsivät tänä vuonna yksinkertaisesti välihyllylle. Ne valaisevat kivasti hyllyllä olevia Lontoon kuvia, jotka on aseteltu näkyville inspiroimaan tulevaa Hollannin reissua :) Portobello Roadin värikkäät rakennukset tulevat kivasti esille.

Joku nopea on ehkä huomannutkin että blogiini on tulossa uudistuksia. Olen päättänyt että nimenvaihdos on edessä, koska Unilaulu ei vain toimi. Siitä syntyy paljon kysymyksiä että häh mikä unilaulu, eikä ole muutenkaan kamalan käytännöllinen. Unilaulu on vuosien varrella minulle kehittynyt nimimerkki, jota olen käyttänyt lähes kaikkialla ja se on vain jäänyt  kun en ole keksinyt muutakaan. Tahtoisin jollain tavalla saada ammattimaisempaa fiilistä, ihan vain tulevaa nettikauppaakin ajatellen. Ja koska myyn tuotteitani omalla nimelläni on senkin hyvä olla esillä.. unilaulu.blogpot.fi -osoitteen taidan vielä jonkin aikaa säilyttää koska muuten vanhat vierailijat ehkä hämääntyvät liikaa (?) ja nimimerkkinä täällä unilauluhan voi hyvinkin pysyä. Vielä asiat ovat kovan pohdinnon alla. Rakentavia neuvoja ja ideoitakin otetaan mielellään vastaan! :)

0 viestiä:

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja, jokainen kommentti tekee miut iloiseksi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...