tiistai 9. elokuuta 2011

Lajittelua ja kukkia

Tein aikaisemmin ison kassin pahvin kierrättämistä varten ja se on toiminut erittäin hyvin, joten päätin jatkaa ajatusta hieman.. Miten säästyisi siltä ettei tarvitsisi aina pusseja roskien viemiseen ja jotenkin sitä aina joutuu esimerkiksi paperia epähuomiossa normaalien roskien mukaan..

Roskiskassit! Joihin toisista laitetaan paperit ja toiseen normaalit roskat.


Ompelin kassit yhteen että ne on helppo viedä yhdessä. Ei tämä nyt maailmaa pelasta mutta luulen niiden helpottavan hieman omaa kierrättämistä. Tein kassit taas ylijäämä vahakankaasta, että jos sattuu likaantumaan on ne helppo putsata ja myös kestävät hyvin käytössä.  

Huomasin tuossa että esittelemättä on jäänyt tekemäni kukat. Toinen on päätynyt jo aikoja sitte uuteen kotiin (yllätin ystävän vähän epätavallisemmalla kukalla hih) mutta toisen jätin itselleni koristeeksi. Kukka on tehty matonkuteesta samalla tavalla kuin tekisi langasta tupsua, pom pomia miksi ikinä niitä nyt kutsutaankaan. Vartena toimii kaksi grillitikkua joiden ympärille on kuumaliiman kanssa kieputettu vihreää matonkudetta varreksi ja lehdiksi.


Arvontaan on vielä pari päivää aikaa osallistua! Osallistu ihmeessä, jos et ole sitä vielä tehnyt! :)

0 viestiä:

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja, jokainen kommentti tekee miut iloiseksi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...